Polkuvalintoja edessä?

Kohta on jokaisen vartion aika valita itselleen mieluinen polku Roverwayltä.

Roverwayhän koostuu avajaisista, poluista, leiristä ja päättäjäisistä. Vietämme kaikki yhdessä avajaisia Haagissa rannalla ja seuraavana aamuna polut lähtevät kukin omaan suuntaansa ympäri Hollantia. Polkuvaiheen jälkeen kaikki suuntaavat yhteiselle leiriosalle Zeewoldeen, jossa tarjolla on toinen toistaan mielenkiintoisempia aktiviteetteja. Ja kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten Roverwaykin päättäjäisiin.

Nyt vartioilla on edessä kuitenkin polkuvalinnat. Roverwayn virallisille nettisivuille on tullut mielenkiintoisia kuvauksia poluista, käy lukemassa. Oma vartionjohtaja osaa antaa lisätietoja.

Kysyttävää, ota yhteyttä Sallaan

Onko sulle herännyt jotain kysymyksiä/ihmetyksiä/muita Roverwayhin liittyen? Mietityttääkö joku? Salla toimii joukkueen viestintävastaavana, joten laita sähköpostia, soita, tekstaria, whatsappia tai vaikka savumerkkejä niin yritämme vastata parhaamme mukaan.

Mekään emme välttämättä osaa kaikkeen heti vastata, mutta lupaamme selvittää ja palata heti asiaan.

Sallan tavoitat sähköpostilla salla.gronlund@partio.fi ja puhelimella 040-8433990.

Näin Suomen joukkue on jakautunut piireittäin

Suomen Roverwayn joukkueen lopullinen koko on 120 henkeä, ihan mahtavaa! Näin olemme jakautuneet piireittäin:

Finlands svenska scouter r.f: 9 henkeä
Hämeen partiopiiri ry: 39 henkeä
Järvi-Suomen partiolaiset ry: 11 henkeä
Kymenlaakson partiopiiri: 3 henkeä
Lapin partiolaiset ry: 2 henkeä
Lounais-Suomen partiopiiri ry: 21 henkeä
Pohjanmaan partiolaiset ry: 8 henkeä
Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry: 22 henkeä
Uudenmaan partiopiiri ry: 5 henkeä

Joukkueessa on siis väkeä kaikista piireistä, josta olemme todella iloisia ja onnellisia. Huippua! Osallistujaikäisiä on 109 henkeä ja IST:jä 11.

Jippii! Tehdään yhdessä hyvä reissu 🙂

Tule mukaan, Kimmel kertoo miksi!

Kimmel toimii Suomen joukkueen toisena RoverReppinä ja oli tutustumassa ensi kesän paikkoihin. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:

“Lokakuun alussa sain tilaisuuden osallistua RoverRepeille tarkoitettuun suunnitteluviikonloppuun Alankomaissa (Delftissä, Haagissa ja Amsterdamissa). RoverRepit toimivat järjestäjien epävirallisena kanavana osallistujiin (joukkueiden johtajien ollessa virallinen kanava) ja me pääsemme jakamaan ideoita järjestäjille ja taas kertomaan osallistujille miten suunnittelu sujuu ja mitä saattaa olla tulossa. Pääsin myös tutustumaan muiden maiden RoverReppeihin ja meistä muodostui jo kaveriporukka 😀 Mukana oli partiolaisia ympäri Eurooppaa, muun muassa Irlannista, Itävallasta, Romaniasta, Portugalista sekä kahdeksasta muusta maasta!

Suurin osa viikonlopusta kului ideoidessa ensi vuoden leiriä Delftin partiokeskuksessa, vanhassa 1600-luvun asevarastossa kanaalin rannalla. Itse olen tottunut retkiin lerikeskuksissa keskellä metsää mitäänsanomattomissa puumökeissä, joten olin aivan ymmälläni päästessäni nukkumaan ja viettämään viikonlopun näin hienossa paikassa. Nukuimme kahdessa makuusalissa, työskentelimme tilassa, jota itse kuvailisin pieneksi Suureksi saliksi Harry Potter -elokuvista, ja laitoimme ruoan yhdessä keittiössä. Koska olin ensimmäinen osallistuja paikalla, pääsin osallistumaan ruokaosotoksiin. En ole ennen nähnyt sellaista määrää ruokaa, kaksi kukkurallista kärryllistä ja paljon herkkuja, joita pääsimme napostelemaan koko viikonlopun ajan!

Sää ei ollut meidän puolellamme, sillä satoi koko viikonlopun, mutta se ei onneksi partiolaisia pysäytä. Lauantaipäivänä pääsimme melomaan ja mikä elämys se olikin! Saatuamme vesiportin auki, kuusi kanoottiamme lähti harhailemaan Delftin keskustan kanaaleihin. Matkalla ohitsemme souti opiskelijoita pukeutuneena erilaisiin naamiaisasuihin kuten Elvikseksi, se oli kuulema jokin opiskelijaperinne. Aluksi oli vaikeuksia pysyä kanaalin oikeassa reunassa ja meloa suoraan, mutta pääsimme kaikki lopulta sopivaan tahtiin ja kukaan ei onneksi kaatunut veteen. Vältimme täpärästi myös yhden joutsenen hyökkäyksen, se lensi hurjasti päin yhtä kanoottiamme, mutta nousi lentoon ennen törmäystä. Ja päästessämme vielä keskustaan, alkoivat tunnelien korkeus laskemaan niin, että jouduimme makaamaan kanooteissa ja työntämään käsin itsemme siltojen ali. Lopuksi parkkeerasimme veneet kirkon takapihalle, mikä oli ilmeisesti ihan tavallista, koska kukaan ei ihmetellyt partiolaislaumaa kuuden kanootin kanssa kirkon takapihalla.

Pääsimme pitämään paljon hauskaa, leikkimään tauoilla leikkejä, tanssimaan ja laulamaan Disney-lauluja kaikkien äidinkielillä, oli meillä oikeaakin ohjelmaa, jonka vuoksi olimme siellä. Osa järjestäjistä on työskennellyt tämän Roverway-projektin kanssa jo kaksi vuotta ja viikonloppu oli ensimmäinen kerta kun he pääsivät tapaamaan osallistujia ja kuulemaan nuorten mielipiteitä ja ideoita. Pidimme parikin suunnittelusessiota, joissa keräsimme suurille papereille konkreettisia ideoita, teemoja ja aiheita, joista haluamme oppia ensi kesän leirillä. Saimme kerättyä huimasti ehdotuksia, sillä 19:llä osallistujalla 12:sta eri maasta riittää erilaisia näkökulmia ja partiokokemuksia, joista kehittää ohjelmaa. Halusimme ainakin erilaisia vesiaktiviteetteja, rakentelua, herkkujen leipomista, itsensä kehittämistä sekä erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista. Meiltä tultiin kysymään myös, miten haluamme laittaa ryhmissämme ruokaa ja päädyimme kiihtyneeseen keskusteluun nuotioiden turvallisuudesta 😀

Suunnittelutiimi tapaa melkein joka toinen viikonloppu tämän viimeisen vuoden ajan ennen leiriä ja kehittelevät tällä hetkellä etenkin polkuja, jotta ne saataisiin valmiiksi viimeistään joulukuuhun mennessä. Poluilla liikumme noin 50 henkilön ryhmissä, jotka muodostuvat omasta suomalaisesta vartiostamme sekä muista vartioista toisista maista. Laitamme ruoan yhdessä tämän ryhmän kanssa ja ilmeisesti meillä on aktiviteetit samoja heidän kanssaan. Polkujen teemoina saattaa olla esimerkiksi kulttuuri, luonto, tiede, vesi jne. Meille kerrottiin musiikkiaiheisesta polusta, joka tulee eroamaan muista. Siellä ei liikuta suomalaisen ryhmän kanssa, vaan se koostuu kaikista musiikista kiinnostuneista osallistujista, jotka pääsevät loppuleirillä esiintymään lavalla polullaan harjoiteltuaan.

Viimeisenä päivänä pääsimme tutustumaan Haagin rantaan, jossa tullaan pitämään Roverwayn avajaiset ensi kesänä. Pidimme hauskan hiekkalinnan rakennuskilpailun ja leikimme hauskoja leikkejä. Pääsimme myös harjoittelemaan kulttuurien kohtaamista kuvitelluilla kulttuureilla, jotka olivat melkeinpä toistensa vastakohtia ja miten näiden kohtaaminen saataisiin toimimaan niin, ettei kukaan loukkaantuisi. Tätä onkin tärkeää harjoitella, sillä ensi kesänä tulemme kohtaamaan ihmisiä monista kymmenistä eri kulttuureista ja on otettava eroavaisuudet huomioon, jotta kaikilla tulee olemaan hauska kokemus leiristä.

Kotimatkalla osalla meistä oli aikaa käydä tutustumassa vielä Amsterdamiin. Kiertelimme keskustassa tutustuen nähtävyyksiin ja söimme vielä yhdessä pikaruokapaikassa. Itse ihastuin matkalla uudelleen Alankomaihin ja odotan innolla pääseväni takaisin ensi vuonna!”

 

Jälki-ilmoittautuminen on auki kuun loppuun saakka kuksassa! Tule mukaan meidän huippujengiin!

Jälki-ilmoittautuminen on käynnissä!

Missasitko Roverwayn ilmoittautumisen? Ei hätää, sillä olemme avanneet jälki-ilmoittautumisen SamoajaExplon kunniaksi. Ilmoittautuminen on auki kuun loppuun saakka, joten hyppää mukaan mahtavaan Roverway-porukkaan ja ilmoittaudu Kuksassa!

Olemme mukana myös SamoajaExplon explomessuilla sunnuntaina, joten tuu moikkaamaan!

Meitä on 90!

Suomen joukkueen Roverway-ilmoittautuminen päättyi 30.9, eli muutama päivä sitten. Meitä ilmoittautui huimat 90 henkeä. Kiitos kaikille teille ilmoittautuneille. Tulee hieno tapahtuma!

Olette saaneet sähköpostilla ensimmäisen leirikirjeen. Jos se ei jostain syystä ole tullut, niin tarkista ensin roskaposti ja sen jälkeen ota yhteyttä joukkueen viestintävastaava Sallaan (salla.gronlund@partio.fi), niin laitetaan uudestaan tulemaan. Voit myös lukea kirjeen suoraan tästä: 1. leirikirje

Muutenkin sähköposti toimii meidän virallisena viestintäkanavana. Lisäämme tietoa myös tänne nettiin, sekä facebookiin.

Tapahtuman ensimmäinen maksuerä tulee myös maksuun kohta, eräpäivä 31.10.2017 (450€). Laskun saat suoraan sähköpostiisi, joten ole tarkkana myös sen kanssa.

Tehdään yhdessä hieno tapahtuma ja näytetään millaisia partiolaisia meiltä Suomesta tulee!

Susan mielestä kaikkien pitäisi mennä kv-tapahtumiin

Suomen joukkueelle valittiin siis kaksi RoverReppiä. Kimmel kertoi omia ajatuksiaan muutama päivä sitten julkaistussa artikkelissa ja oli sitä mieltä, että kv-juttuihin kannattaa lähteä mukaan koska ne ovat niin ikimuistoisia. Susa on vähän samoilla linjoilla, lue itse mitä Susa kirjoittaa:

“Heippa! Olen Susa, parikymppinen akela Messukylän Metsätytöistä Tampereelta. Omaa partiouraa on takana jo kaksitoista vuotta ja eteenpäin mennään edelleen sillä samalla pikku partiolaisen innolla. Opiskelen kirjallisuustieteitä ja vedän sudenpentulaumaa, sillä pääsee viikossani jo aika pitkälle. Silloin kun vapaa-aikani ei ole sidottuna partiopuuhiin, rämmin metsässä, larppaan tai luen.

Ensimmäisen kansainvälisen partiokokemukseni sain Japanin maailmanjamboreella 2015, kun lippukunnassamme oikein joukolla todettiin, että tuonne on pakko päästä. Sen jälkeen tuli viime kesän World Scout Moot Islannissa, ja siellä sitten kansainvälisen partion kärpänen iski oikein kunnolla. Parasta olivat paikat, joissa ei tulisi käytyä vaikka maahan muuten turistina eksyisikin, uudet ystävät ympäri maailmaa (Costa Ricasta ja Japanista taitavat olla omat kaukaisimmat ystäväni) ja se ennenkokematon yhteisöllisyys. Kun nukkuu teltoissa pienellä alueella, viettää kaiken aikansa jotenkin partiofiiliksessä ja syö aivan liikaa valkoista paahtoleipää, syntyy ihmeellinen yhteys jopa monen kymmenen tuhannen muun kanssa. Harvoin kokee, että voi mennä osallistumaan täysin vieraiden ihmisten keskusteluun, kun ruotsalainen selittää ulkomaalaisille Suomalaisesta saunasta. ”You summoned me?”

Yhteisöllisyyden ja muun lisäksi minua vetää kansainvälisille leireille vaihtelu ja monipuolisuus. Kuuden vuoden sudarijohtajuuden jälkeen aina välillä tympii vetää tuhannetta kertaa vettä kengässä -leikkiä, mutta tutustuessa uusiin, aivan eri lähtökohdista tuleviin partiolaisiin oppii uutta, saa uusia ja parempia ideoita muun muassa sen iänikuisen märän kengän tilalle, uuden näkökulman omaan partiotekemiseensä ja huikean ruiskeen intoa ja inspiraatiota.

Monikulttuurisessa ympäristössä saattaa vahingossa oppia jotain vaikka itsestäänkin, turvallisessa ympäristössä ja tuttujen suomalaisten kaverien tukemana.”

Roverwaylle on aikaa ilmoittautua vielä tämän viikon lauantaihin, 30.9.2017 asti. Ilmoittautuminen tapahtuu Kuksassa. Tapahtuman hinta samoajille ja vaeltajille on 600€ ja IST:lle 450€. Alankomaissa nähdään!

Kimmel kertoo, miksi lähteä kv-matkoille mukaan

Kimmel Levonen valittiin Suomen joukkueen toiseksi RoverRepresentativeksi (Ai mikä se oli? Lue lisää täältä). Kimmel on sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lähteä ulkomaille kv-tapahtumiin, koska ne on niin ikimuistoisia kokemuksia. Lue Kimmelin omat sanat ja ilmoittaudu mukaan:

“Hei! Olen Kimmel ja tulen Turusta Tuulihaukat lippukunnasta. Olen ollut partiossa mukana aivan ensimmäiseltä luokalta asti ja se on minulle oikeastaan elämäntapa. Rakastan retkiä ja leirejä ja pidän oman tarpojaryhmän johtamisesta, vaikka opiskelujen takia joudunkin tekemään sitä etänä. Opiskelen tällä hetkellä Porvoossa ammattikorkeakoulussa matkailu-alaa, mikä on myös lähellä sydäntäni. Partio tuo niin paljon elämääni: hyviä ystäviä, ainutlaatuisia kokemuksia, taukoa opinnoista ja kasvua ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä.

Osallistuin tänä kesänä World Scout Mootille Islannissa, jossa pääsin kokemaan maailman uskommattomimman leirikokemuksen sekä tutustumaan uusiin ihmisiin ja partioon kansainvälisenä järjestönä. Ihanaa päästä johtamisen ohella itsekin nauttimaan ohjelmasta ja pitämään kunnolla hauskaa. Leirin teemana oli muutos ja haluankin jatkossa tutustua partiossa lippukunnan ulkopuoliseen toimintaan ja päästä vaikuttamaan partiossa enemmän.

Roverwaylle ilmoittauduin aivan ensimmäiseksi palattuani kotiin Islannista. Itse odotan pääseväni tutustumaan uudestaan erilaiseen partioon uusien kansainvälisten kavereiden kautta, Alankomaiden upeissa maisemissa sekä oppivani tietysti paljon uutta ja hauskaa. Suuria leirejä ei koe usein Suomessa, Finnjamboreethan järjestetään vain joka kuudes vuosi, joten Roverwayn tarjoamaa ohjelmaa ja meininkiä en tule vaeltajaikäisenä enää kokemaan. En voi Islannin kokemukseni jälkeen kuin kehottaa kaikkia lähtemään partioleirille ulkomaille ja Roverway on siihen oiva mahdollisuus!”

Toivottavasti säkin ilmoittaudut vielä mukaan, aikaa on vielä tämän viikon lauantaihin, 30.9.2017 asti. Alankomaissa nähdään! Ilmoittautuminen tapahtuu Kuksassa. Tapahtuman hinta samoajille ja vaeltajille on 600€ ja IST:lle 450€.

5 hyvää syytä lähteä Roverwaylle

  1. Roverway on enemmän kuin leiri
    Roverway ei siis todellakaan ole vain pelkkä leiri. Ennen varsinaista leiriosaa jokainen pääsee seikkailemaan jollekin itse toivomalleen polulle. Polut järjestetään eri puolilla Hollantia, joten jokainen saa varmasti nähdä hienoja paikkoja ja kokea uusia juttuja.
  2. Pääset matkaan omien tuttujen kanssa
    Tapahtumaan ilmoittaudutaan 6-8 hengen vartioina, joten voit ottaa matkaan mukaan sun samoaja- tai vaeltajakaverit ja voitte lähteä yhdessä tutussa porukassa.
  3. Mutta saat uusia kavereita
    Sen lisäksi, että saat varmasti uusia kavereita Suomen joukkueesta, niin tutustut myös uusiin tuttavuuksiin eri puolilta Eurooppaa. Roverwayn jälkeen voikin lähteä tekemään omia partioseikkailuja uusien kavereiden kotipaikkoihin ja pitää heihin silläkin tavalla yhteyttä.
  4. Ohjelma on just sulle suunniteltua
    Roverwayn osallistujat ovat 16-22 vuotiaita ja myös ohjelma on suunniteltu sen mukaan, että kaikki saisivat jotain ja nauttisivat tapahtumasta. Osana ohjelmaa ovat jo ennen leiriosaa olevat polut, leiriosalla on mm. erilaisia ohjelmalaaksoja ja luentotyyppisiä aktiviteetteja. Lisäksi leiriosalla pelataan yhtenä päivänä “elämän roolipeliä” Yli 22- vuotiaiden on mahdollista kokea tapahtuma osana kansainvälistä palvelutiimiä.
  5. Roverway ei ole kallis leiri
    Roverway maksaa osallistujille 600€ ja palveluleiriläisille, eli IST:eille 450€. Hintaan ei kuitenkaan sisälly matkat Alankomaihin ja takaisin. Kannattaa siis miettiä varainhankinnan tekemistä vaikka oman vartion kanssa ja muistaa hakea avustuksia esimerkiksi paikalliselta Lions Clubilta.

Vieläkö mietit Roverwaylle lähtemistä? Ei kannata enää. Ilmoittautuminen on käynnissä kuun loppuun saakka ja ilmoittautumaan pääset täällä.