Maksuaikataulu

Roverwaylle voi ilmoittautua osallistujaksi 16-22 -vuotiaat (3.8.1995-23.7.2002 syntyneet) jäsenmaksunsa maksaneet partiolaiset. Osallistujien hinta on 600€.

Kaikki yli 22-vuotiaat (käytännössä ennen 2.8.1995 syntyneet) jäsenmaksun maksaneet partiolaiset ovat tapahtumassa ISTjä, eli kuuluvat kansainväliseen palvelutiimiin. ISTien hinta on 450€.

Roverwayn maksuaikataulu on seuraava:
Lokakuun loppuun mennessä, 31.10.2017, maksetaan ensimmäinen osa, 450€. Osallistujille tulee maksettavaksi vielä toinen osa, 150€, jonka eräpäivä on 15.4.2018.

Maksuaikataulusta ei voida poiketa, koska maksuaikataulu perustuu Roverway organisaation asettamiin eräpäiviin. Maksathan erät toisaalta myös esitetyn aikataulun mukaan ja vasta kun olet saanut laskun, koska laskut lähtevät automaattisesti Kuksasta ja esimerkiksi ennen laskua maksetut maksut vain aiheuttavat lisää työtä.

Huomioithan myös, että vasta kun olet maksanut, niin varmistat paikkasi Roverwayllä!